Eipä oo tännekään tullu kirjoteltua pitkään aikaan! Paljon on tapahtunut, joltain kantilta katsottuna liiankin paljon. Vanhojen tanssitkin on mun osalta sitten koluttu läpi. Ei ne niin kummoset ole, enkä edes odottanutkaan olevan. Harmittaa ehkä hieman että musta puuttuu sellainen prinsessapiirre, joka odottaisi vanhoja koko elämänsä ja järjestelisi kaiken etukäteen täydellisesti. Itsellä kaikki oli katseltu oikeastaan vain mahdollisimman halvan hinnan ja pienen vaivan perusteella. Silti pidin tosi paljon mekosta ja kampauksesta, mekko oli kaverin viime vuotinen (juuri sopiva ja hyvänvärinen ja -mallinen) ja parturikampaajaksi opiskeleva kaverini taiteili hienon kampauksen. Kiitokset heille! Hyvinhän ne tanssit suju ja siihen malliin olin saanut parin (joka ei ollut kurssilla) opetettua, että sain ihan huoletta olla vietävä osapuoli. (Tämän parin vietävänä olen tosin ollut jo viimeiset puoli vuotta muussakin kuin tanssissa, mutta sitä ei varmaan lasketa. Asia tietenkin helpottaa askeleitten yhteensovittamista!) Jatkot oli kanssa ihan mukavat. Ennen isompia jatkoja oltiin kaverilla vähän alottamassa oikein kunnon juhlahumua ja myöhemmin mentiin sitten yleiselle jatkopaikalle. Olin tosin niin väsynyt jo yhden aikaan, että nukahdin onnellisena turvalliseen kylkeen kiinnittyneenä jo reilusti ennen kolmea.

Seuraava suurempi juttu taitaa olla kirjoitukset. Lukemismotivaatio on yhtä paljon kuin kahdeksan tunnin istumiseen muurahaispesässä paljaalla takapuolella. Kaksi kirjaa oon nyt saanut luettua aika suurella tuskalla ja toisen alotin nyt lukemaan alusta. Kolmoskirjan ja toisen kirjasarjan kirjat varmaankin vain selailen läpi, ei riitä aika eikä kiinnostus. Vähän on vielä inhottavempi homma, että kirjotuksia edeltävänä iltana on keikka, jota en millään voi jättää väliin. (Tottakai voisin, mutta en halua.) Kaiken lisäksi pääsen sinne ilmaiseksi, no can do! Voin syyttää sitä sitten, jos kusen kirjotukset. Luotan kuitenkin siihen, että saan siitä vain lisää voimia kirjottamiseen. Tavotteeksi oon asettanut M:n. Prelistä sain pistettä tai paria vaille E:n, joten tuo M on ihan realistinen. E:kään ei ole ihan mahdoton, mutta luulen että näillä lukemisilla se jää tulematta. Ei mulla hirveitä paineita noihin kirjotuksiin oo, mutta olishan se ihan edes huviksi mukava saada hyvät paperit.

Tänään soitin tosi paljon viulua, useamman tunnin. Kerrankin oikein tosissani harjottelin, enkä vain vähän soitellut. Pääsin aika hyvin eteenpäin. Jäi tosi hyvä mieli kyllä tuosta soittamisesta! Pitäis ruveta tekemään niin useammin, olis paljon kivempi käydä soittotunneillakin. En tiiä, missä mun motivaatio on ollut tähän asti, mutta nyt se löyty. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Pelkään vain pahoin, että tämä äkillinen soittoinnostus johtuu vain koulukirjojen pakoilemisesta. Kun koulussa helpottaa, en varmaan jaksa enää soittakaan. Täytyy vielä lisätä, että soitin siis klassista. Kansanmusiikkia jaksan soittaa lähes milloin vain kuinka paljon vain (poikkeuksia tietenkin on.) Klassisen harjoittelu on paljon vaikeampi aloittaa kun siinä täytyy keskittyä enemmän ja se on jollain tapaa tarkempaa. Hienoja molemmat toki, mutta tässä kohtaa kamu vie mun sydämen.

Kesätyöpaikka näyttää aika huolestuttavalta. Ainoa, mihin sain ees hakemuksen oli Halpa-Halli ja sinnekään tuskin pääsen. (Alaikäsenä oon aika turha työntekijä, kun kassallekaan ei päästetä.) Ja mielumminhan sinne otetaan koulutuksen saaneita täysi-ikäisiä, kuin minut, joka on alaikäinen ja osaa juuri ja juuri järjestellä shampoo-pulloja ja syö kaikki keksit taukohuoneesta. Tänään sitten marmatin isälle kun en saa mistään töitä. Se sitten lupas kovasti auttaa mua ja kyseli viikkoja kauanko haluan olla ja missä vaiheessa kesää ja minkälaista työtä. Sillä on ehkä ihan vähän edes jotain suhteita ja kontakteja, joista vois olla hyötyä. Aluksihan mun piti lähteä Södertäljeen pitemmäksi aikaa kesällä tekemään töitä ja oppimaan ruotsia. Isä on joskus dinosaurusten aikaan asunu siellä ja siis sillä on tuttuja siellä, joista voisi olla hyötyä työn saamisessa.

Anteeksi jo etukäteen, mutta nyt tulee hempeilyosuus. Tämä viikko on ollu aivan ihana. Melkein joka ilta oon saanut nukahtaa oman leijonani viereen ja aamut on kaikista ihanimpia. (Harmi vaan, että aina on täytynyt pakolla lähteä kouluun.) Aamuisin on niin hiljaista ja haurasta ja kaikki on niin kaunista. Utuinen katse ja uninen ääni haluaa jäädä vielä ihan pieneksi hetkeksi. Onneksi niitäkin aamuja tulee kun ei ole kiire minnekään! Elämä on jotenkin ihanan säännöllistä, mutta silti täynnä yllätyksiä. Kohta on taas sunnuntai ja vakituinen sunnuntain terveellinen iltapala ja ehkä pieni hetki televisiota ja sen jälkeen lämmin kylki ja rauhallista unta. Olet ihana.