En tiedä miten se pitäisi sanoa, mutta inhottaa kamalasti. Päästin irti jostain, mistä ei olisi kannattanut. Oon aina pitäny itteäni sen verran vahvana, että teen niin kuin ite parhaaksi näen ja mikä tuntuu oikealta. Miks en sillon jokin aikaa sitten voinut olla? Kaikki (PIENI liiottelu) sanoivat että sinä et oo oikeanlaista seuraa mulle ja teet musta "erilaisen" kun mihin on totuttu. Oikeasti olit yks parhaita ystäviä, ketä mulla on koskaan ollut. Eihän me nähty juuri koskaan ja en minä tiedä miten me edes tunnettiin. Et sinä silti ole huonoa seuraa. Ja millaisen "erilaisen"? Varmaan sellaisen johon ei olla totuttu ja jollainen ei sovi juuri siihen muottiin, joka on tarkoitettu. Ensin sanotaan ettei haluta luokitella ihmisiä eri luokkiin ja sitten tullaan kysymään, miksi ihmeessä liikut tuollaisessa pohjasakassa. Tämä juttu saa mut hulluksi. Mun päässä on rumia rapisevia torakoita ja häpeä polttaa mun ihoni alta kaiken. Kun päätin jättää vastaamatta soittoosi, ajattelin että eipä tässä mitään sen kummempia, ollaan vain liian eri maailmoista. Kas kummaa, sinusta varoittaneet ovatkin pyrkimässä lähellesi. Nyt menee jotain yli ymmärryksen? No kuitenkin. Minun on ikävä ja en uskalla soittaa.

(James Blunt - Same Mistake kuvaa liiankin hyvin.)

I'm not calling for a second chance
I'm screaming at the top of my voice
Give me reason, but don't give me choice
'Cause I'll just make the same mistake again

And maybe someday we will meet
And maybe talk and not just speak
Don't buy the promises 'cause
There are no promises I keep,
and my reflection troubles me
so here I go

I'm not calling for a second chance
I'm screaming at the top of my voice
Give me reason, but don't give me choice
'Cause I'll just make the same mistake again